Sun pitää vaan tehdä se päätös!

Tän viikon alussa pohdin etukäteen sovittua ja maksettua road trip-matkaa. Homma oli varattu jo kuukausia sitten. Meidän piti ajaa Ruotsin kautta Tanskaan ja vaan hortoilla ja pitää hauskaa ilman mitään matkasuunnitelmaa. Miksi jouduin pohtimaan matkaa, vaikka suunnitelmat olivatkin valmiit? No rahan takia tietenkin!

Olen painanut viime aikoina duunia ihan hullunlailla yrittäen hoitaa kesän vuokrarahoja kokoon. Viikon alussa jouduin kuitenkin toteamaan, että palkka ei ehdi tulemaan ennen matkaa ja/tai sitä ei ole tulossa tarpeeksi. Sanoin siis surullisena ”ei” kivalle seikkailureissulle, johon olin itse innostanut kaverini. Mielen valtasi luuserifiilis ja itku. Hoidin sitä jumpalla, hyvällä ruualla ja marttyyri facebook statuksella.

Seuraavana päivänä ei tuntunut enää niin pahalta. Helpotti, että oli saanut tehtyä jonkinlaisen päätöksen eikä homma enää painanut mieltä. Muiden lähtiessä matkaan aloin minä hoitaa asioitani kuntoon. Tapasin kavereita, liikuin, hoidin velat ja kaikenlaiset roikkuvat asiat pois, suunnittelin tulevaisuutta ja tittidii!!! Ilokseni mut kutsuttiin myös elämäni ekaan bloggaritapaamiseen Animalialle.

Olin ihan fiiliksissä, vaikka samalla jännitti ja pelotti. Kirjoitan kuitenkin salanimellä ja sit meen sinne ihan omalla nimellä ja naamalla. Kaiken tuon lisäksi menin tapaamiseen myöhässä, hölmistyneenä, eksyneenä ja litimäräksi rankkasateessa kastuneena. Skippasin skumpat ja aloitin suoraan Power Point-sulkeisista. 

Asiapuoli piti sisällään faktoja turkistarhauksesta, tehotuotannosta sekä luonnonkosmetiikasta. Hupipuoli oli tutustumista, hauskaa keskustelua, nauramista, vegaanisia cup cake:ja & piirakkaa ja Animalian yhteistyökumppaneitten upeat gift bag:it. 

Kotiinpäin fillaroidessa olin tosi onnellinen! Tietty meen aina ihan tiloihin ilmaisista herkuista ja lahjoista, mutta jotenkin vielä se, että juuri mut oli kutsuttu ja uskalsin mennä paikalle oli ihanaa. Olin myös tosi innoissani muista bloggareista. He olivat tosi erilaisia keskenään, mutta jokainen teki omaa juttuaan ylepeänä. Tsekatkaahan:

Muuttolintuja syksyllä
Keidas
Mami gogo
One life shopit

Kotimatkalla soittelin kavereille ja hihkuin elämää. Palataan vielä myöhemmin noihin gift bag tuotteisiin, kun olen ehtinyt testaamaan jotain muutakin kuin suklaata ja mate-teetä. Nam!
 

Herkkä minä ja farkkushortsit

Mulle sanottiin, että olen parissa vuodessa pehmentynyt. Kerrottiin myös, että tyttöjen ei tarvitse olla hyviä jätkiä tai koviksia. Saa olla herkkä. Tuollaista on kummallista kuulla tai sulattaa ja mietityttämäänhän se jäi. Herkkä minä.

On upeeta tavata sellaisia ihmisiä, jotka näkevät sinussa jotain mitä muut ei näe. Etkä välttämättä ole edes itse tajunnut. Mä olen saanut viime aikoina paljon suitsutusta tutuilta ja puolitutuilta niin ulkonäön fressiytymisestä, ryhdin parannuksesta kuin itsenäistymisestäkin. Kaikenlaisesta hommasta, jotka moni liittää absolutismiin. Itse pistäisin niitä myös sinkkuuntumisen ja urheilun piikkiin. Ihanaa, kun on hyvä olla omassa kropassa.

Samalla on kuitenkin havaittavissa sellaista aikuista oloa, etten oikein tiedä missä mennään. Musta on tuntunut jo vähän aikaa siltä, että jotain suurta ois tapahtumassa! Että joku olosuhteiden parantamisratkaisu on ihan kielenpäällä, mutta en vain ole saanut sitä saavutettua. Pitäisikö odottaa, että jotkut merkit ohjais mut oikealle tielle vai tehdä jotain päätöksiä tulevaisuuden suhteen?

Kuvassa esimerkki siitä kuinka hyvä olen päättämään niinkin tärkeän asian kuin farkkushortsien pituuden…

kaikki tulee menee viel..

Suuhan on pussailun lisäksi tehty myös puhumista varten. Välillä musta tuntuu, kun olisin sellainen hassu/tyhmä koira, joka vaan heiluttaa häntäänsä, kun en saa suutani auki silloin kuin pitäisi. Mua on teinistä asti ärsyttänyt oman isän ”tuumailu” ja nyt huomaan itsekin olevani samanlainen hidas hämäläinen. Kivasti tuumailen ja pyörittelen asioita itsekseni enkä avaa suutani. Tai no todellakin avaan kaikista pikku asioista, mutta isommista en hiisku.

Tällä viikolla kiitos facebookin chatin ja hiljaisen työympäristön sain ”puhuttua suuni puhtaaksi” kahdesta päässä pyörineestä asiasta. Vaikka olin aamulla itkenyt ja yrjönnyt tilanteista masentuneena kaikki huolet siskoni niskaan olin keskusteluissa mielestäni realistinen, mutta myös optimistinen.

Periaatteessa nuo kummatkin keskustelut olivat negatiivispainotteisia. Silti minulla oli suuni puhtaaksi puhumisen jälkeen jotenkin vapaa olo. Ihan kuin joku painolasti olisi otettu pois hartioilta. Onko tämä sitä aikuistumista?

Mulle on aina sanottu, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla ja haluan niin myös uskoa. Toisaalta nykyään uskon myös pystyväni tarjoamaan itse itselleni onnen. En tarvitse mitään pelastajaa, vaikka joskus on tullut haaveiltua siitäkin optiosta. Osaan arvostaa pikku asioita ja nähdä tuskaisimmissakin tilanteissa jotain hyvää.

Nyt vaan kaikki availemaan sitä suuta. Haukkomaan eka, vaikka vaan happee ja sit kertomaan mieltä askarruttavia asioita. Rehellisyys on konsepteista kovimpia! 

DIY-kirppikset

Olin sunnuntaina myymässä Pihasalin kirppiksellä. Joogapaikan facebooksivuilla kyseltiin aiemmin kiinnostuneita osallistujia ja fiilisteltiin pihaan rakennettavaa hengausaluetta ja grilliä. Otettiin kaverin kanssa vierekkäiset joogamatot ja levitettiin leirimme siihen. Saatiin girl powerilla ja yhdellä Helkama Kaunottarella kummankin kamat ja kaks rekkiä roudattua paikalle.

Ilmapiiri ja asiakkaat oli ihanan rentoja. Myin mekkoja, kenkiä ja koruja pilkkahintaan. Oli kiva hengata viereisen myyntipisteen kaverin kanssa pitkästä aikaa. Vaihtaa kuulumiset ja tutustua myös muihin myyjiin.

Pihasalin omistaja Hanna tuo aina tullessaan hyvän Feng Shuin paikkaan kuin paikkaan. Hän valaisee huoneen naurullaan ja pitää kaikki tyytyväisenä. Diggasin Pihasalin kirppiksessä sellaisesta hippimenosta, et jos myyjä ei ole paikalla niin joku muu voi hinnoitella hänen tuotteensa ja toimittaa rahat eteenpäin. Toisaalta jos ei voinut olla hinnasta aivan varma asiakas pystyi mennä varmistamaan homman ulkona grillaavalta myyjältä.

Samaan aikaan oli Kalliossa myös Vaasankadun kirppis. Kivaa, kun Suomeenkin on tullut ravintola- ja siivouspäivän mukana tällainen do it your self-kulttuuri. Kirppiksiä, kahviloita ja mitä vaan pystyy järkkäämään, vaikka omassa kodissaan. Keräät vaan jengiä kokoon niin paljon, että kaikkien perheet, kaverit, naapurit ja ohikulkijat riittävät asiakkaiksi. Ei aina tarvi saada kaikkia massoja liikkeelle. Joskus kaverikirppikselläkin riittää, että voi vaan vaihdella vaatteita muiden kanssa ja jokainen lähtee tyytyväisenä kotiin.

Mun ei pitänyt ostaa mitään, mutta nyt olen yhden euron kukkamekon ja kahden euron laukun iloinen omistaja. Kotiin tullessani olin tosi väsynyt ja onnellinen!

Romanttinen komedia nimeltä mun elämä!

Lienee virallista, että sinkkuelämä mun pään sisällä on paljon villimpää kuin real laiffissa!

Tarina sijoittuu kesäiseen Helsinkiin ja eiliseen perjantai-iltaan:

Olen rahapulassa kiltteyttäni sijaistanut kaveria hänen kaupassaan. Yleensä mulla käy siellä aika tosi pitkäksi, mutta ei tänä perjantaina. Mietin miksiköhän näin on ja päädyin siihen, että mulla ei oo mitään iltasuunnitelmia ja sen takia en katsele kelloa koko ajan. Ajatus oman elämän tylsyydestä ja yksinäisyydestä sai fiiliksen vähän maihin. Siihen, kun yhdisti vielä flunssan, kurkkukivun ja 17 euron viikonloppubudjetin tuli aika luuserifiilis.

Duunin jälkeen menin laskimen kanssa ruokakauppaan. Olin kätevänä emäntänä miettinyt jo etukäteen mitä haluaisin ja ihme kyllä 17 euroa venyi tosi moneksi fressiksi ruokatarpeeksi. Kävelin kotiin vähän aiempaa pirteämpänä, kun näin kotikatuni päässä tutunnäköisen pojan.

Sehän oli mun Biiffipoikaystävä! Baari-iltojen tuijotuksenkohde jo vuosien takaa. Mulla on myös Banboo Center boyfriend, jota tuijotan Kung-Po tofun ääressä. Biiffijäbä on sellanen söpö nörtti, jolla on hienot lenkkarit, Bamboojäbä raamikas ja tatuoitu.

Mun kaveri pummi Biiffijäbältä viime kohtaamisella tupakkaa. Kohteliaana söpöläisenä se tarjosi myös mulle. En ottanut, koska en polta. En saanut myöskään mitään järkevää sanottua. Pää oli aivan tyhjä aiheista! Seisottiin röökipaikalla vähän aikaa vierekkäin ja sitten se lähti takaisin sisään. Harmitti oma keharikäytös vielä pitkään jälkeenpäin. Yleensähän vain tuijotan häntä herkeämättä ja haaveilen meidän ihanasta yhteisestä elämästä.

No nyt se kuitenkin oli siinä mun edessä puhelin kädessä. Käveltyäni ohi aloin vähän bailata ja hihkua kunnes huomasin vastaantulevan pojan, joka tuijotti mua kuin sekopäätä. Se oli Biiffipoikaystävän kaveri ja ne oli varmaan tapaamassa toisensa just siinä kadun päässä. Luikahtaessani kotiovesta sisään kurkkasin kadulle, jossa pojat osoittelivat mua ja varmaan miettivät kuka oli tuo upea oman elämänsä Amelie!?!

Annoin itselleni loppuillaksi ulkonaliikkumiskiellon sekä tein onnittelupizzan lahjakkaasta itseni piristämissuorituksesta. I got 99 problems but We Got Beef boyfriend ain´t one!